tiistai 6. heinäkuuta 2010

Teloitukset Liepajassa: saksalaisdokumentaatio

Aiemmin käsittelin tässä blogissa teloituksia Libaussa (Liepaja) tekstissäni Teloitusryhmät valokuvissa. Jatkan nyt samasta teemasta Helmut Krausnickin ja Hans-Heinrich Wilhelmin teoksen Die Truppe des Weltanschauungskrieg pohjalta.

Vuonna 1981 julkaistu teos käy yksityiskohtaisesti läpi nimellä Einsatzgruppe tunnettujen joukko-osastojen kokoamista ja toimintaa Puolassa ja Neuvostoliitossa. Krausnick ja Wilhelm esittävät Libauta koskien joitakin kiintoisia dokumentteja, jotka tässä käännän.

Dokumenteista käy selvästi ilmi pyrkimys hävittää alueen juutalaiset täydellisesti. Työkykyiset saivat sotatalouden tarpeisiin lyhyen hengähdystauon, mutta lopulta heidätkin teloitettiin. Mitään erityisiä perusteluita juutalaisten hävittämiselle ei esitetä, ja kuten aiemmin esittelemistäni kuvistakin käy ilmi, teloitetuiksi joutui myös naisia ja lapsia. Joulukuussa saatettiin ilmoittaa Kuurinmaan olevan vapaa juutalaisista.

Suurimman yksittäisen operaation kohdalla eräänlainen perustelu kuitenkin esitetään; joulun alla järjestettiin suuri juutalaisoperaatio (Judenaktion) tuntemattoman tekijän ammuttua Wehrmachtin jäsenen. Jo ennen tuota oli kuitenkin ammuttu satamäärin juutalaisia ja operaatiota valmisteleva tiedonanto jossa määrättiin juutalaiset pysymään kodeissaan oli annettu jo kolme päivää ennen saksalaisen surmaa:



Ensimmäisenä Krausnickin ja Wilhelmin esittelemänä dokumenttina Libaun SS:n- ja poliisin aluejohtajan sotapäiväkirjan merkintöjä ajalta 20.9.1941-23.12.1941 (teoksessa esitetään päiväkirjan merkintöjä pidemmällekin, otan tähän suurimpia juutalaisoperaatioita koskevan osion). Alkuperäinen sotapäiväkirja löytyy Saksan liittotasavallan arkistosta (Bundesarchiv) tunnuksella BA R 70 Sowjetunion/12.

Sivu koskien päiviä 15.-17.12.41 faksimilena Krausnickin ja Wilhelmin teoksesta:



20.9. 1941 SS:n ja poliisin aluejohtajan saapuminen Libauhun. Libaun poliisitoimi alkoi 13.9.41 2/21 Danzigista saapuneen virkailijan voimin.

21.9.1941 Tuhottujen rakennusten ja katujen raivaustöihin otettiin kaikki käytettävissä olevat voimat (juutalaiset).

22.9.1941 61 juutalaisen teloitus (Exekutierung) Libaussa. 1/14 santarmivirkailijan saapuminen koontipaikasta Dresdenissä. Kahden henkilön pidätys sotasatamassa varkauden takia. 67 juutalaisen teloitus Windaussa.

24.9.1941 37 juutalaisen teloitus Libaussa.

25.9.1941 123 juutalaisen teloitus Libaussa. 82 poliittisen vangin (kommunisteja)vangitseminen.

26.9.1941 183 juutalaisen teloitus Windaussa ja 80 poliittisen vangin (juutalaisia ja kommunisteja) pidätys.

29.9.1941 11 kommunistiasunnon etsintä ja 4 pidätystä Libaussa.

30.9.1941 21 juutalaisen teloitus ja 83 poliittisen henkilön vangitseminen Libaussa.

3.10.1941 37 juutalaisen teloitus ja 98 poliittisen henkilön pidätys Libaussa. Turvallisuuspoliisiosaston tekemä ratsia, 3 pidätystä.

4.10.1941 18 juutalaisen ja 2 kommunistin teloitus Libaussa sekä 18 kommunistin pidätys.

8.10.1941 27 kommunistin pidätys sekä 36 juutalaisen teloitus Libaussa. Wehrmachtin osasto joutui kahden latvialaisen hyökkäyksen kohteeksi. Heidät ammuttiin paikan päällä.

11.10.1941 67 juutalaisen ja 6 kommunistin teloitus Windaussa.

16.10.1941 13 venäläistä vankia tuotu Goldingeniin ja toimitettu pakkotyöleirille.

22.10.1941 38 edellispäivänä paenneen venäläisvangin pidätys Frauenburgin luona ja näiden toimitus Libaun keskitysleirille.

24.10.1941 Tuotiin 16 venäläistä vankia ja toimitettiin nämä Libaun keskitysleirille.

30.11.1941 Libaun sokeritehtaalta toimitettiin 8 venäläistä sotavankia Libaun keskusvankilaan työstä kieltäytymisen vuoksi.

1.11.1941 123 juutalaisen teloitus Prekulnissa ja Weinodenissa. Piirit Libau-Land sekä Hasenpoth ovat siten vapaat juutalaisista (Judenfrei).

5.11.1941 Libausta Windauhun ulottuvan rannikkovartion perustaminen latvialaisista poliiseista.

6.11.1941 2 juutalaisen ja 2 kommunistin teloitus Libaussa.

7.11.1941 Päiväoperaatio liittyen venäläisten lokakuun vallankumoukseen.

8.11.1941 Erityisoperaatio liittyen venäläisten lokakuun vallankumoukseen.

9.11.1941 Erityisoperaatio liittyen venäläisten lokakuun vallankumoukseen.

10.11.1941 26 kommunistin ja 30 juutalaisen teloitus turvallisuuspoliisin toimesta.

17.11.1941 Talsenissa avasivat mielisairaat teloitettujen kommunistien haudat ja ryöstivät näiden vaatteet. Tekijät otettiin kiinni.

19.11.1941 Entisen Latvian tasavallan itsenäisyyspäivä 18.11.1941 sujui ilman häiriöitä.

24.11.1941 Kenraalikomissaarin tutustumismatka Libauhun. Turvatoimia tiukennettiin.

26.11.1941 Kenraalikomissaarin tutustumismatkan päättyy ja paluu Riikaan.

15.12.1941 15.12.41 ammuttiin Wehrmachtin edustaja sotasatamassa tuntemattoman tekijän toimesta. Juutalaisoperaation alku. Samana päivänä ammuttiin 270 juutalaista sotavankialueella Libaun lähellä olevalla rannalla. Kolmen Wehrmachtin edustajan pidätys, jotka olivat läheisissä suhteissa juutalaisnaisiin.

16.12.1941 Juutalaisoperaatio jatkui. Libaun keskitysleirin siirto Frauenburgiin. 26 juutalaisjärjestöihin kuuluvan pidätys. 425 kg lihaa ja 40 kg läskiä takavarikoitu hintavalvonnan takia.

17.12.1941 Juutalaisoperaation päättyminen. Yhteensä ammuttiin 2746 juutalaista. Kuurinmaa on siten vapaa juutalaisista, poislukien 350 juutalaista käsityöläistä jotka tarvitaan välttämättömiin töihin.

18.12.1941 Alkaen 17.12.41 lomakielto. Terveystilanne on hyvä. Ammustenkulutusta ainoastaan juutalaisoperaatioiden vuoksi. 6000 ammusta.

19.12.1941 Pilkkukuumetta Windaun siviiliväestössä ja Grobinin vankileirillä.

20.12.1941 Libaun puistoalueelta löydettiin Wehrmachtin edustaja kuolleena ampumahaavan vuoksi. Selvitysten perusteella kyseessä itsemurha.

21.12.1941 Santarmiosaston ja turvallisuuspoliisin joulujuhla Libaussa.

23.12.1941 Kolmen varkauteen syyllistyneen sotavangin ampuminen Talsenissa.


Toisena dokumentaationa otteita turvallisuuspoliisin Libaun toimipisteen raporteista, jotka SS-Untersturmführer Kügler lähetti edellisen sotapäiväkirjan pitäjälle, SS:n ja poliisin aluejohtajalle tohtori Dietrichille. Nämäkin dokumentit löytyvät liittotasavallan arkistosta, BA R 70, Sowjetunion/20.

2. lokakuuta 1941:

Libaun vankiloissa olevien poliittisten vankien lukumäärä on 719, näistä keskitys- tai työleireillä 199 [--] Libaussa asuvien, työtehtäviin soveltumattomien vanhojen juutalaisten ja juutalaisnaisten eliminointi on käynnissä. Ajalla 25.9.-2.10.41 on teloitettu 241 Libaun juutalaista asukasta. Samaan aikaan toimeenpantujen pidätysten yhteydessä huolestutti juutalaisten piiristä jälleen kuullut huhut joiden mukaan odotetun englantilaisten ja venäläisten maihinnousun jälkeen juutalaiset tulevat kostamaan. Romanien saatua kiellon asua rannikkoalueella ovat he asettuneet Hasenpothiin ja Goldingeniin. Latvialaisviranomaiset pyytävät apua.

3. marraskuuta 1941:

Libaun vankiloissa istuvien vankien määrä on 692, näistä 266 keskitys- tai vankileireillä. Kertomusaikana (17.10.41 lähtien) on Hasenpothissa ja useilla muilla paikkakunnilla toteutettu juutalaisvastaisia operaatioita. Yhteensä on 712 juutalaista teloitettu, näistä Hasenpothissa 386. Siten on koko tämä piiri vapaa juutalaisista.

3. tammikuuta 1942:

Libaun keskitysleirin siirryttyä Frauenburgiin on täkäläisissä vankiloissa 295 poliittista vankia. Ajanjaksolla 14.-16.12.41 on Libaussa teloitettu 2754 henkilöä, ja näistä 23 kommunisteja ja 2731 juutalaisia. Täällä vielä elävien juutalaisten kokonaisluku voidaan antaa poliisialueiden toimesta seuraavaksi tapahtuvan rekisteröinnin jälkeen. Nämä Libaun juutalaisten teloitukset ovat yhä edelleen puheenaiheena paikallisen väestön keskuudessa. Usein valitellaan juutalaisten kohtaloa, ja on kuultavissa hyvin vähän positiivisia kommentteja juutalaisten hävittämisestä. On levinnyt huhu jonka mukaan teloituksia kuvattiin jotta saataisiin materiaalia jota voitaisiin käyttää latvialaisia poliisiosastoja vastaan. Tämän materiaalin sanotaan todistavan että latvialaiset, eivätkä saksalaiset, olivat teloitusten takana. On odotettavissa että juutalaiskysymyksen hoito aiheuttaa edelleen levottomuutta Libaussa. Libaussa on kolme Wehrmachtin jäsentä pidätetty näiden oltua läheisissä suhteissa juutalaisnaisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti