tiistai 29. joulukuuta 2009

Uusia ilmakuvia Auschwitzista

Brittiläinen arkisto on julkaissut nipun aiemmin arkistojen kätköissä lojuneita ilmakuvia Auschwitzista. Kuvasarja joka on otettu 23. elokuuta 1944 näyttää yhden ylilennon Birkenaun alueella ja kuvasarjassa näemme savupatsaan nousevan krematorio numero V:n takanta. Ilmakuvasarja National Collection of Aerial Photography -sivuille aukeavina pikkukuvakkeina:


image name

image name

image name

image name

Savupatsaan kohoamispaikalta vangit onnistuivat myös salaa kuvaamaan krematorion oviaukosta pari otosta saman vuoden syksyllä. Kuvat otti Kreikan juutalainen Alberto "Alex" Errera, joka ammuttiin pakoyrityksen yhteydessä pian kuvien ottamisen jälkeen. Kuvat salakuljetettiin leiriltä syyskuussa 1944.

Kuvissa niin sanotun Sonderkommandon jäsenet polttavat ruumiita avotulella. Hammastahnatuubissa leiriltä salakuljetettujen kuvien ohella lähetettiin myös kuvia koskeva viesti joka kuului alla olevien kahden kuvan osalta seuraavasti:

"Lähetämme teille kuvia Birkenausta, kaasutusoperaatiosta. Kuvat esittävät yhtä roviota ulkoilmassa, jossa poltetaan ruumiita kun krematoriot eivät kykene suoriutumaan polttamisesta. Rovion edessä makaa ruumiita, odottamassa heittämistä roviolle."

Kuvat ovat tässä suhteellisen pienessä koossa; toisaalla verkosta niitä löytyy suurempinakin, mutta nämä kuvat esittävät kuvat kokonaisuudessaan niin että oviaukkoa ei ole rajattu pois kuvasta:

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Keskitys- ja tuhoamisleirit sodan jälkeen

Keskitys- ja tuhoamisleirien historia sodan jälkeen ei ole pelkästään muistomerkkien ja muistotilaisuuksien paraatia. Arkiset ja raadolliset seikat, kuten sodanjälkeinen pula jokseenkin kaikesta, sekä ihmisten ahneus ja piittaamattomuuskin, vaikuttivat suuresti niiden alueilla.

Jokseenkin kaikilla leireillä leiriparakit ja muut rakennukset joutuivat rakennustarvikkeiden saalistajien kohteeksi. Esimerkiksi Birkenaun puuparakeista hävisi 2/3 vuoden sisällä. Samoin Majdanekissa jopa 80 prosenttia puuparakeista joko siirrettiin muualle uuteen käyttöön tai purettiin rakennustarvikkeiksi ja polttopuiksi.

Birkenaun krematorioitten raunioista vietiin runsain mitoin tiiliä rakennustarvikkeiksi ja tiiliparakkeja purettiin. Auschwitzin pääleirin liepeillä olleiden kasarmien tiloja hyödynnettiin muun muassa Puolan armeijan käytössä 1990-luvulle asti. Dachaussa parakit otettiin idästä karkotettujen saksalaisten tilapäisasumuksiksi useiden vuosien ajaksi.

Myös maanomistusolot aiheuttivat kiistoja. Saksalaiset olivat luoneet laajan ”intressivyöhykkeen” Auschwitzin leirialueen ympärille, ja samalla vieneet maita paikallisilta maanviljelijöiltä. Sodan jälkeen viljelijät ottivat alueita uudelleen käyttöönsä, ja muun muassa kaasukammiona toimineen niin sanotun bunkkerin paikalle on museon tietojen mukaan rakennettu 1955 uusi talo, jossa asui vuosikausia puolalainen viljelijäperhe. Samoin jopa aivan Birkenaun leirin keskellä viljeltiin sodan jälkeisinä vuosina perunaa.

Erityisenä vaivana olivat kullan ja muiden arvoesineiden etsijät. Leirien ympäristöjen asukkaat olettivat joukkohaudoista ja tuhkan seasta löydettävän juutalaisten muassaan tuomia arvoesineitä, ja asukkaat kaivoivat niitä esiin. Näitä kullankaivajia lehdistö kutsui hyeenoiksi. Auschwitzissa tuhkahautoja sihtaavia asukkaita pidettiin loitommalla jopa asein, eräs kaivuutöihin pyrkinyt asukas haavoittuikin vartijan luodista.



Kuva: Verekseltään kiinnijääneitä aarteenetsijöitä Treblinkassa leppoisissa tunnelmissa paikallisen miliisin kanssa (Gazeta Wyborcza 7.1.2008)

Treblinkassa erääksi perusteeksi valtaisan muistomerkin rakentamiselle 1960-luvulla esitettiin että se estää hautojen ryöstelyn. Jo ennen sodan päättymistä oli siellä hautoja pengottu jopa räjähteiden avulla. Sobiborissa ja Belzecissä tiedetään hautoja kaivellun aivan viime vuosille asti - jotkut summassa, jotkut jopa metallinilmaisimien kanssa.

Lukuisat leirit toimivat myös vankiloina. Auschwitzissa käytettiin reilun vuoden ajan erityisesti saksalaisia ja saksalaissukuisia (Volksdeutsche) vankeja muun muassa joukkohautojen esiin kaivamisessa, alueen puhdistamisessa ja purkamisessa. Dachaussa majoitettiin oikeudenkäyntiä odottavia saksalaisia. Buchenwaldissa ja Sachsenhausenissa toimi neuvostoliittolaisten ”Speziallager”, joiden olosuhteet vastasivat joidenkin kuvausten mukaan jopa saksalaisten keskitysleirien olosuhteita.

Ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosina leirien säilyttäminen ja muistaminen jäi ensi sijaisesti entisten leirivankien kontolle. He kokosivat pienimuotoisia näyttelyitä leireille, ja kunnostivat rakennuksia sekä järjestivät opastettuja kierroksia leirialueilla.

Kesti useita vuosia kunnes leirit alettiin mieltää tärkeiksi muistamisen kohteiksi myös valtioiden taholta, ja silloinkin muistaminen oli usein omiin poliittisiin tarpeisiin sidottua. Auschwitzia esimerkiksi esiteltiin 1960-luvulla kapitalismin ja kolonialismin kiteytymänä sormen osoittaessa erityisesti Yhdysvaltoihin. Juutalaisten kohtaloita ei juuri silloisessa puolalaisen antisemitismin ilmapiirissä muisteltu.

Auschwitzin portti: Arbeit Macht Frei




Lehtitietojen mukaan Auschwitzin portin yläpuolella oleva Arbeit Macht Frei -kyltti on varastettu. Aiheellisesti tapaus on nostanut suuria otsikoita erityisesti Puolassa. Portti ja kyseinen teksti ovat holokaustin ydinkuvastoa.

Portti, jonka yläpuolelle kiinnitetty teksti on lainattu Dachausta, valmistui kesällä 1940. Kyltin rakentaneet vangit käänsivät myöhemmän legendan mukaan sanan "Arbeit" b-kirjaimen ylösalaisin pienenä protestina saksalaishallintoa vastaan.

Kirjoitus "Arbeit Macht Frei", joka tarkoittaa käännettynä "työ tekee vapaaksi", viittaa keskitysleirien alkuperäiseen ideaan: Theodor Eicke, joka oli Dachaun leirin ensimmäinen komendantti ja keskitysleirien toimintatavan "isä", näki eräänä leirin tehtävänä "uudelleenkouluttaa" vangit työn kautta jälleen yhteiskuntakelpoisiksi. Auschwitzin kontekstissa fraasin voi nähdä lähinnä pilkantekona, sillä leirillä kuoli yli miljoona vankia, vapauteen sieltä pääsi puolestaan ennen neuvostojoukkojen tuloa vain noin 1500 vankia.

Ensimmäisen kerran kyltti yritettiin varastaa jo heti leirin vapautuksen aikoihin: neuvostosotilaat olivat pakanneet sen junaan kuljetettavaksi kotiin "matkamuistoksi". Leirin entinen vanki Eugeniusz Nosal onnistui kuitenkin saamaan kyltin takaisin, lahjuksena oli pullollinen votkaa. Kyltti palautettiin alkuperäiselle paikalleen leirimuseon perustamisen aikoihin vuonna 1947.

Portin symbolinen merkitys saattaa pohtimaan sitä, mikä on erilaisiin historiallisiin tapahtumiin liitetyn kuvaston suhde todellisuuteen. Kyseinen portti nimittäin ei oikeastaan juuri edes kuulu historiallisesti holokaustiin: valtaosa Auschwitzin keskitysleirillä holokaustin uhrina kuolleista ei edes koskaan nähnyt kyseistä porttia. Juutalaiset astuivat junasta jo ennen kyseistä porttia niin sanotulla Judenrampella, ja kuljetettiin siitä Birkenauhun tuhottavaksi. Myöhemmin junat menivät suoraan Birkenauhun.

Portin korostunut merkitys vääristää myös kuvaa itse pääleiristä. Vaikkakin se oli leirin varsinainen portti vuoteen 1941, siitä edespäin leiri laajeni niin että portti oli myöhemmin itse asiassa leirin keskellä. Vuosivälillä 1942-1945 leirin portti sijaitsi siellä missä nykyään vierailijat parkkeeraavat autonsa, ja valtaisa, maaliskuussa 1942 käyttöön otettu vastaanottokeskuskin jää nykyisen portin ulkopuolelle. Leirillä vierailevat astelevat tohkeissaan ohi kahviloiden ja matkamuistomyymälöiden, tiedostamatta että juurikin sillä paikalla tuhannet vangit ottivat ensikosketuksen leiritodellisuuteen.

Sekin jää huomaamatta että jo ennen parkkialueelle saapumistaan satunnainen matkailija on ehtinyt ohittaa kymmenittäin verstaita ja varastorakennuksia joissa leirin asukkaat työskentelivät. Sodan jälkeen nuo tilat olivat muun muassa Puolan armeijan parakkeina.

Mutta se mitä vierailija nykyään kokee ei tietenkään poikkea juurikaan mistään muusta museosta: vierailija ei kohtaa alkuperäistä kohdetta alkuperäisessä asussaan, vaan siitä luodun representaation. Kaikki ei ole alkuperäisessä asussaan, alkuperäisillä paikoillaan, ja alkuperäisessä kunnossaan. Auschwitz ja Birkenau, laajana ulkoilmamuseona on vuosien mittaan ollut haasteellisen tehtävän edessä puntaroidessaan sopivaa kompromissia entistämisen ja säilyttämisen välillä; leirin rakennelmia on pakko korjata, niihin on pakko laittaa uusia osia ja jälkiä on pakko siivota jotta leiri näyttäisi autenttiselta.