maanantai 14. syyskuuta 2009

Birkenaun krematorio II tammi-helmikuussa 1945



Kuvassa neuvostoliittolainen tutkimusryhmä tarkastelee krematorion raunioita välittömästi leirin vapauttamisen jälkeen. Kuva on peräisin alkuperäisistä kuvausryhmän otoksista heti leirin vapautuspäivältä.

Krematorioista oli tuohon mennessä poistettu muun muassa uunit, ilmastointiputket sekä kaikki muukin tuhoamistoimintaan viittaava, irrotettavissa oleva kalusto. Ilmastointiputket löytyivät kuitenkin leirin lastauslaiturin tienoilta. Uunit oli tarkoitus lähettää eteenpäin Mauthauseniin ja Gross-Roseniin, kuten eräs leirin alueelta sodan jälkeen löytynyt, Sonderkommandon jäsenen kirjoittama käsikirjoituskin todentaa. Samoin tästä on dokumenttiaineistoa, Topfin kirjeaineistoa vuodelta 1945, josta esimerkkinä Mauthausenin rakennustoimistolle 10.2.1945 lähetty kirje:

"Uusrakennus krematorio (erityisrakennelma)

Liitteessä lähetämme rakennusmestari Kochin kautta piirustuksen nro D 61 654. Tämä piirustus esittää puolta kokonaislaitoksesta. Keskimmäinen osa päärakennuksesta sisältää kaksi kertaa viisi kappaletta kolmipesäistä uunia. [--] Liittenä oleva luonnos olettaa, että kaikki KL Auchwitzista toimitetut osat löytävät uutta käyttöä. Tämä käsittää niin uunien rautaosat kuin ilmastointilaitteistonkin"

Kirjeen ajankohdasta voimme päätellä että pääosa kalustosta oli joko varastoituna jonnekin muuanne, tai SS:n rakennustoimisto ja Topf eivät olleet tietoisia että ne jäivät osin Auschwitziin. Uunien myöhemmästä kohtalosta ei ole täsmällistä tietoa.

Neuvostojoukkojen kuvaama materiaali Auschwitzin vapautuksen ajalta on suhteellisen vähäistä, tai ainakin sitä on säilynyt vähän. Valokuva-aineistoa ensi päiviltä on sitten jo enemmän, myös puolalaisten kuvaamana. Tämä sivusto esittelee Henryk Makarewiczin kuvaamasta filmistä still-kuvia, itse filmiä en ole verkosta tai muualtakaan löytänyt:

http://www.scrapbookpages.com/AuschwitzScrapbook/History/Articles/Liberation.html


Varhainen kuva-aineisto on sikäli oleellista todistusaineistoa, että sen perusteella pystymme rakentamaan kuvan siitä miten Auschwitzia koskeva aineisto kerättiin ja miten ja missä vaiheessa se päätyi julkisuuteen. Erityisen mielenkiintoista on, että NL:on joukkojen kuvaamassa materiaalissa esitellään myös lukuisia leirin ja krematorioitten piirustuksia.

Toisaalta aineisto myös kertoo siitä, miten neuvostoliittolaiset käsittivät Auschwitzin ja keskitysleirit ylipäätään: huomion kohteena on vankien kohtelu, lääketieteelliset kokeet, sekä omaisuuden varastaminen. Itse tuhoamiskoneisto on sivualalla. Neuvostoliitossa omaksutun virallisen näkemyksen mukaan, jonka Dimitrov luonnosteli Kominternissa 1930-luvulla, fasismi ja natsismi ovat kapitalismin ääri-ilmiöitä, sen loogiseen päätepisteensä kärjistetty muoto. Tällöin tulkinnoissa asettuu etusijalle työvoiman äärimmäinen riisto ja materiaalin hyödyntäminen kaikin mahdollisin tavoin; tästä kertovat muun muassa filmissäkin laajalti esitetyt, saksalaisten keräämät huiskasat, tekohampaat ja silmälasit. Samoin tähän tulkintaan sopii käsitys saippuanvalmistuksesta ja ihmistuhkan käyttö lannoitteena. Toisin kuin läntisissä tulkinnoissa, NL:on näkemyksessä arvoesineet, vaatteet ja muu vastaava ei ollut tuhotyön sivutuote vaan itsetarkoitus.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Teloitusryhmät valokuvissa

Verkossa liikkuu melkoinen määrä valokuvia teloitusryhmistä. Monesti kuvan alkuperä jää hämärän peitoon, kuvassa olevia henkilöitä ei ole identifioitu, ja kuvauspaikka on tuntematon tai virheellisesti esitetty. Se on tiedossa että saksalaiset itsekin ottivat runsaasti valokuvia juutalaisoperaatioiden aikana, vaikka tämä "teloitusturismi" olikin selkeästi kielletty.

Eräs kuuluisa oikeustapaus käsittelikin mm. juuri valokuvien vastuutonta levittämistä. Kyseessä on SS-Untersturmführer Max Taubneria vastaan toukokuussa 1943 käyty oikeudenkäynti. Münchenissä kokoontunut SS-tuomioistuin ettei juutalaisten surmaamisessa sinällään ollut mitään rangaistavaa, sillä oikeuden mukaan juutalaiset tuli tuhota ja siten Taubnerin joukkoineen surmaamia juutalaisia ei voi pitää suurena menetyksenä. Tuomittavaa oikeuden mukaan sitävastoin oli se, että Taubner toimi omavaltaisesti, sekä se että "ottamalla tai otattamalla valokuvia tapahtumista, kehityttämällä ne valokuvausliikkeessä ja näyttämällä niitä vaimolleen ja ystävilleen syytetty syyllistyi tottelemattomuuteen. Tuollaiset kuvat saattavat valtakunnan turvallisuuden vaaraan joutuessaan vääriin käsiin".

Eräs laajanne levinnyt kuvasarja kuvaa tapahtumia 14. lokakuuta 1942 Mizoczin gheton läheisyydessä. Kuvista näemme miten naisia ja lapsia kootaan rotkon reunalle, jossa heidät ensin määrätään riisuutumaan ja sen jälkeen heidät ammutaan yksitellen. Kuuluisassa kuvassa eräs teloitusryhmän jäsenistä viimeistelee surmatyön:



Kuvien autenttisuuden vahvisti Josef Paur saksalaisen oikeusistuimen edessä vuonna 1961.

Kuvaa on käytetty kuitenkin virheellisesti myös Babi Jarin yhteydessä. Babi Jarista on toki runsaasti autenttisiakin kuvia. mutta niissä ei näy varsinaista teloitustapahtumaa:

http://www.deathcamps.org/occupation/byalbum/list00.html

Kuuluisa ja laajalle levinnyt on myös kuvasarja Liepajassa toimeenpannuista teloituksista joulukuun 14.-17.1941. Liepajassa, tarkemmin Skeden dyyneillä otetut kuvat ovat sikäli poikkeuksellisia että niistä on identifioitu joitakin henkilöitä. Seuraavassa kuvassa näemme teloituspaikalle matkalla Ruben-Aron Grünfeldin (15 vuotta), hänen äitinsä Ita-Beilen (38) sekä siskot Ester-Liebe (13) ja Cilla (9).



Tässä samainen ryhmä odottamassa laukausta:



Ja ampumisen jälkeen teloitusryhmän jäsen käy vielä pudottamassa uhrit rotkoon:



Edward Anders ja Juris Dubrovskis, jotka ovat tutkineet kattavasti lukuisia erilaisia väestölistoja sekä silminnäkijöiden kertomuksia Liepajan kaupungissa, kykenivät identifoimaan myös toisen valokuvissa esiintyvän ryhmän uhreja, jos kohta täyttä varmuutta henkilöistä ei ole. Kuvassa vasemmalta oikealle lukien, Sorella Epstein, 10 vuotta; oletettavasti Rosa Epstein, Sorellan äiti, 43 vuotta; tuntematon; Mia (Malka) Epstein, 18 vuotta ; tuntematon. Andersin ja Dubrovskisin mukaan mahdollisesti toinen oikealta on Paula Goldman, 39 vuotta, ja Mia Epstein mahdollisesti oikean puolimmaisimpana.



Todistaja Leja Adler tunnisti kuvista Mia Epsteinin maaliskuussa 1971 Berliinissä Hans Baumgartneria vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Anders Ezergailisin mukaan kuvat on ottanut joko Karl-Emil Strott tai Erich Handke Einsatzkommando 2:sta.

Teloitusten kuvaamista ei katsottu tuollakaan seudulla hyvällä. Riikassa majaa pitävän Ostlandin järjestyspoliisin käskynhaltijan Georg Jedicken päiväkäsky nro 21 elokuun 25. päivä 1942 huomauttaakin erikseen asiasta:

"Teloitusten valokuvaaminen valtakunnan alueella ja sen ulkopuolella on kielletty. On myös kiellettyä antaa järjestyspoliisiin kuulumattomien valokuvata teloituksia. Tästä voidaan poiketa vain valtiollisen poliisin johtokeskuksen johtajan luvalla."


Liepajan surmatöistä on runsaasti sekä saksalaisten että paikallisten asukkaiden todistuksia. Otan tähän vain pari esimerkinomaista dokumenttia, ensiksi saksalaisen sähkösanoman vuodelta 1941. Viestin lähetti Liepajassa toiminut laivastoupseeri Hans Kawelmacher 22.7.1941: "Täällä on noin 8000 juutalaista [--] paikallisen SS:n voimin tämä juutalaisongelman ratkaisu veisi noin vuoden, mikä on täysin kestämätöntä Liepajan rauhoittamiseksi" Pari päivää myöhemmin, 27. päivä, samainen upseeri viestitti että "Juutalaisongelma on Liepajassa pääosin ratkaistu Riikan SS yksikön teloitettua 24. ja 25. päivä noin 1100 miespuolista juutalaista".

Teloitukset jatkuivat kuitenkin pitkin syksyä ja se aiheutti saksalaisten raporttienkin mukaan paikallisessa väestössä levottomuutta. Aluekomissaari Alnor kirjoitti Riikan kenraalikomissaari Drechslerille 11.10.1941 että "Levottomuutta aiheuttanut hetki oli uudelleen aloitetut juutalaisten ampumiset viime viikolla. Maaseudulla ja pienissä maalaiskaupungeissa on kaikki juutalaiset likvidoitu, pelkästään Libaussa tietoni mukaan noin 470. Se käsittää poikkeuksetta naisia ja lapsia... Juuri naisten ja pienten lasten ampuminen, jotka ajetaan kirkuen teloituspaikalle, on kauhistuttanut ihmisiä."

Onkin esitetty epäilyksiä että teloituksia on kuvattu sen vuoksi että voitaisiin toteennäyttää latvialaisten osallistuminen teloituksiin, ja itse asiassa heidän keskeinen roolinsa täytäntöönpanossa. Wolfgang Kügler, teloitusten johtaja, raportoikin tammikuussa 1942 Riikaan järjestyspoliisin johtaja Fritz Dietrichille että "on levinnyt huhu jonka mukaan teloituksia kuvattiin jotta saataisiin materiaalia jota voitaisiin käyttää latvialaisia poliisiosastoja vastaan. Tämän materiaalin sanotaan todistavan että latvialaiset, eivätkä saksalaiset, olivat teloitusten takana".

Dietrich merkitsi teloitusten tulokset päiväkirjaansa, jossa hän ilmoitti joulukuun operaation saldoksi 2749.

Lisätietoa aiheesta:

Anders Ezergailis: The Holocaust in Latvia.

Edward Anders and Juris Dubrovskis: "Who Died in the Holocaust? Recovering Names from Official Records" Holocaust and Genocide Studies 17.1 (2003) 114-138