maanantai 27. heinäkuuta 2009

Sonderkommando Kulmhof/ Chelmno

Chelmnon (Kulmhof) alueella toiminut Sonderkommando, erikoiskomennuskunta, jota aluksi johti Herbert Lange, jätti jälkeensä suhteellisen suppean määrän dokumentteja toimistaan. Jotkut niistä kuitenkin valottavat hyvin myös Chelmnon toimintaa, joten poimin tähän muutamia.

Ensimmäisenä voi mainita 5.2.1942 päivätyn ja Dr. Mayerin laatiman raportin, joka koskee pilkkukuumetapauksia. Raportti koskee 2 uutta pilkkukuumetapausta Warthbrückenin alueella, Chelmnon leirillä (Lager Kulmhof):

http://www.deathcamps.org/occupation/pic/bigchelmnoletter.jpg

"Jatkona yllä viitattuun kertomukseen lähetän liitteenä virkalääkärin kertomuksen 24.1.42, jossa todetaan, että kahden puolalaisen Sonderkommandon aputyöntekijän [Hilfsarbeiter] lisäksi kaksi puolalaista aputyöntekijää on kliinisesti kiistattomalla tavalla todettu sairastuneen pilkkukuumeeseen."

Pilkkukuumeeseen ja sen pelkoon viitataan myös useissa todistajanlausunnoissa ja toimenpiteet sen ehkäisemiseksi olivat brutaaleja. Muun muassa Yakov Grojanowski totesi, että hautoja kaivanut ryhmä oli jaettu kahteen osaan, joista toinen kaivoi hautoja ja toinen tyhjensi kaasutusautot ja laittoi ruumiit hautoihin. 7.1.1942 hänen kertomuksensa mukaan "kahdeksan miestä, jotka olivat kantaneet ruumita käskettiin makuulle kasvot alaspäin. SS-mies ampui konekiväärillä heitä päähän." Lääkärin kertomuksessa kuvatut puolalaiset olivat ei-juutalaisia aputyöläisiä, joten heihin ei sovellettu samaa kaavaa.

Tärkeä osa juutalaisoperaatioiden talouden kannalta olivat juutalaisilta takavarikoidut esineet. Muun muassa vaatteita kertyi runsaasti. Näin Wilhelm Koppe Himmlerin esikuntaan Rudolf Brandtille:

http://www.deathcamps.org/occupation/pic/chelmno23.jpg

"Hyvä toveri Brandt! Reichsführer-SS [Himmler] määräsi aiemmin että Kulmhofin operaation tuloksena kertyneet turkikset annetaan Waffen-SS:n käyttöön. Tähän astisena tuloksena ilmoitan että 27.6.1942 lähetettiin vaunulastillinen turkiksia Ravensbrückiin Waffen-SS:n vaatetustoimistolle. Odotettavissa on, että syksyllä tulee lisää turkiksia. Pyydän ilmoittamaan tämän mukaisesti Reichsführerille. Toverillisin terveisin ja Heil Hitler, Teidän W. Koppe [HSSPF, ylempi poliisijohtaja Warthegaussa]"

Syksyllä 1942, kun operaatio alkoi kääntyä lopuilleen, ryhdyttiin hävittämään myös jälkiä. Työ kiinnosti muidenkin leirien toimijoita, ja esimerkiksi Auschwitzista leirillä vieraili muistelmiensa mukaan Rudolf Höss. Yhtenä dokumenttina aiheesta on säilynyt Glücksin 15.9.1942 myöntämä ajolupa:

http://www.deathcamps.org/occupation/pic/hoesstrip.jpg

"Ajolupa autolle Au. [Auschwitzin standardilyhenne] Litzmannstadtiin vierailulle Aktion Reinhardin kenttäuunien [Feldöfen] kokeiluasemalle myönnetään täten ajalle 16.9.42. Ajajan täytyy ottaa lupa mukaansa."

Operaation päätteeksi Gauleiter Greiser piti vielä läksiäisjuhlat Kulmhofin Sonderkommandolle, josta on myös säilynyt lasku:

http://www.deathcamps.org/occupation/pic/bigchelmno20.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti